Nappaa koirallesi päivän virikeidea Koirankirjavan joulukalenterista!

Viikko yhdessäoloa
Torstaina rakennetaan pesä
Tällä viikolla joulukalenterista löytyy ideoita yhdessäoloon ja -eloon koiran kanssa.

Tänään aiheena on elinympäristöön virikkeistäminen, jossa liittyen keskitymme erilaisiin lepo- ja tarkkailupaikkoihin, joita koiralle on kotona tarjolla.
Lepopaikkoja, pesäpaikkoja tai tarkkailupaikkoja voimme rakentaa koiralle niin ulos kuin sisäänkin riippuen siitä millaisessa kodissa koiramme asuu. Elinympäristön virikkeistäminen ja sen suunnittelu koskee niin sisällä, tarhassa kuin ulkona pihalla aikaansa viettävän koiran elämää. Myös tämä virikekategoria on laaja ja monipuolinen. Aloita ympäristön suunnittelu ja siellä olevien mahdollisuuksien tarjoaminen koiralle erityisesti siitä tilasta, jossa koira viettää paljon aikaansa. Kotikoiralle tämä tarkoittaa yleensä kotimme sisätiloja, joissa koira elää yhdessä ihmisten kanssa, mutta arkipäiviin voi kuulua paljon ajan viettämistä myös kotipihalla. Tarhakoiralla tai osan aikaa tarhassa viettävälle koiralle tarhaympäristön virikkeistäminen on myös erityisen tärkeää.
Lepopaikkoja suunnitellessa meidän tulee huomioida koiran yksilölliset tarpeet sekä lepopaikkojen määrä, jos koiria elää samassa tilassa useampia. Mieluinen lepopaikka ja oma rauha voi olla tärkeäkin resurssi koiralle.
Lepopaikan sopivuuteen vaikuttavat ympäristön olosuhteet: onko lepopaikassa lämmintä, viileää, pimeää, rauhallista, suojaisaa vai onko se kenties keskellä kaikkea ja korkealla, josta koira voi tarkkailla ympäristöään. Lepopaikkaa rakentaessa voimme huomioida esimerkiksi pesämateriaalin möyhimisen ja petaamisen tarjoamalla koiralle pesään runsaasti materiaalia. Tämä voi olla vilttejä, täkkejä, tyynyjä tai ulkotarhaan tuotua kuiviketta, joka samalla eristää lepopaikan kylmältä.
Moni koira pitää suojaisasta, luolamaisesta pedistä, toinen haluaa mennä kiepille reunapedin kuoppaan tai nukkua lähellä tärkeää ihmistä ja osa koirista nukkuu avonaisella paikalla mielellään mahdollisimman leveästi.
Seuraavaksi käymme läpi muutaman idean, joita voit omalle koirallesi kokeilla! Mieluinen lepopaikka voi vaihdella vuorokaudenajan, kodin muiden tapahtumien, sisälämpötilan tai koiran väsymyksen mukaan, joten erilaisia lepopaikkoja on hyvä olla reilusti tarjolla.

Ideoita lepopaikkoihin

Reunapedit
Reunapedin koira voi käydä kiepille nukkumaan kuin kuoppaan tai nojata mukavasti ison pedin reunoihin tai lepuuttaa niillä päätään.
Alla oleva reunapeti on tehty suurelle koiralle lasten kovamuovisesta uima-altaasta (Biltema) johon on laitettu pehmikkeeksi donitsipeti (Puuilo).


Luolapedit
Moni koira pitää luolamaisesta pedistä tai paikasta, jossa on jotain suojaa pään päällä tai johon voi kaivautua. Pienille koirille löytyy paljon erilaisia luolapetejä markkinoilta, mutta isomman koiran kanssa hyvä vaihtoehto on lasten teltta tai itse rakennettu maja.
Kuvassa Jehu on koirieni lempiluolassa eli IKEAn lastenteltan sisällä. Leikkasin koirilleni liian pieniä suuaukkoja isommaksi tekemällä niiden yläosaan saksilla viillon.
Vanha rottweilerini rakasti luolamaisia pesäpaikkoja ja sillä pitikin aina olla sellainen tarjolla – muuten se keksi kyllä sopivan paikan itsekin! Joskus nostelimme majapaikassa sänkyjä, sillä luolapeti ei ollut reissussa mukana ja suuri koira oli ryöminyt itsensä jumiin matalan sängyn alle. Kotona sillä oli useampi maja niin sisällä kuin parvekkellakin, jonne se vetäytyi sikeille päiväunille tarkkailtuaan ensin rauhallista naapurustoa ja pikkulintujen puuhia.
IKEAn telttoja ja vuodekatoksia




Pesämateriaalit
Haluaako koirasi ”pedata” eli kaivaa ja möyhiä pesää ennen nukkumaan käymistä? Tätä varten lepopaikoissa on hyvä olla materiaalia, jota voi mytätä, kaivaa, asetella ja jonka alle sukellella! Jätän koirien peteihin täkkejä, viltteja ja tyynyjä pedattavaksi.

Korkea paikka tai mahdollisuus tarkkailla ympäristöä
Haluaako koira köllötellä korkealla tai keskellä kodin ja ihmisten touhuja? Se voi myös nauttia ympäristön tarkkailusta ikkunasta tai pihalla olevasta korkeasta paikasta, josta näkee kauas. Tämä voi olla esimerkiksi rahi tai sohva ikkunan alla, koirankopin tasainen katto ulkona, tähystyspaikka terassilla tai säänkestävä koiranpeti pihamaalla.

Pimeä paikka
Hämärän tai pimeän lepopaikan tarjoaminen myös valoisan aikaan on tärkeää, jos koira nukkuu päiväunia mielummin valolta suojassa. Laadukas uni on tärkeä osa koiran palautumista ja tasapainoista elämää.
Meillä makuuhuone on pimennetty myös päivällä ja koirilla on sinne jatkuva pääsy. Tämän lisäksi varjoa on tarjolla esimerkiksi telttapedissä ja suuren työpöydän alla olevassa pedissä.

Vilpoinen kohta
Monella koiralla voi olla sisätiloissa kuuma, etenkin kesällä. Ulkona viihtyvä paksuturkkinen koira voi etsiä lepopaikan sisältä ensisijaisesti viileyden takia ja ne löytääkin usein loikoilemasta paljaalla lattialla oven edestä.
Tälläinenkin koira voi nauttia suojaisammasta lepopaikasta, joten etenkin luolapedin ilmanvaihto ja viileys kannattaa varmistaa, jotta se ei ole tukalan kuuma. Tarjoa koiralle myös lepopaikaksi pimennetty huone, jotta se voi halutessaan hakeutua viileään ja hämärään paikkaan päiväaikaan.

Lämmin kohta
Onko koirasi vilukissa talvella tai ehkäpä ympäri vuoden? Lepopaikan lämpötila on tärkeä asia! Huomioi, että lepopaikka on riittävän lämpimässä kohdassa poissa vetoisan paikan tai ikkunan luota. Laita lepopaikkaan riittävästi lämmintä materiaalia ja mahdollisuus kaivautua lämpimän peiton alle, niin halutessaan. Lemmikeille on tarjolla myös sähköisiä lämpöalustoja. Muista huomioida paloturvallisuus! Älä jätä lämpöalustaa päälle poistuessasi kotoa.

Ihmisen lähellä
Tätä kirjoittaessani nappasin kännykän taskusta ja otin viereisen kuvan työpöytäni alta. Siellä on tuttu näky: koirani nukkumassa jalkojeni juuressa. Kaksi koiristani, Jehu ja Kaski, haluavat nukkua lähelläni aina päivisin tehdessäni etätöitä tai puuhaillessani kotona. Kuvan ulkopuolelle jää Jehu, joka makaa selkäni takana patjalla. Siinä missä rescuekoiramme Ava nauttii pimeän makuuhuoneen leveän parisängyn rauhasta, niin poikien mielestä paras paikka on lähellä minua. Olen laittanut työpöytäni alle patjan ja työhuoneeseen useamman lepopaikan, jotta siellä olisi lämmin ja mukava köllötellä lähellä minua.

EXTRA virikeidea:
Majan rakennus
Tänään voisit rakentaa koirasi kanssa majan eli väliaikaisen hengailu-, tutkimis- tai lepopaikan kotiisi. Ryhdy luovaksi ja rakenna koiralle maja lakanoista, sohvasta, vilteistä ja vaikkapa nippusiteistä. Voit tehdä majasta niin suuren, että mahdut itsekin sen sisälle. Tutustukaa koiran kanssa majaan, viettäkää siellä rapsutteluhetki tai tarjoile majaan koiralle mielekästä puuhaa tai purtavaa. Mikäli koirasi ei pidä luolamaisesta rakennelmasta, niin voitte rakentaa myös avonaisen majan! Kasaa lattialle tai sänkyyn vuori peittoja, tyynyjä, vilttejä ja muita materiaaleja ja kaivaudu koiran kanssa päiväunille tai kuuntelemaan rauhallista musiikkia.
Missä sinun koirasi lepää ja oleskelee päivän ja yön aikana?
Jätä kommentti luukun julkaisuun instagramissa.
Ota koirasi lepopaikasta kuva tai video ja tägää minut instagramissa @koirankirjava !

