Luukku 11.

Koiran ja ihmisen kieltä

Olet ehkä joskus toivonut, että koirasi osaisi puhua.
Olet mahdollisesti lausahtanut “osaisitpa kertoa miltä sinusta tuntuu”, kun et ole tiennyt sattuuko koiraasi johonkin tai onko sillä jokin hätänä. Olet saattanut uteliaasti katsoa koiraasi ja miettiä mitä ihmettä se ajattelee tai ehkä olet jossain hetkessä ollut yhtä turhautunut kuin koirasi, jos ette ole ymmärtäneet toisianne.

“En ymmärrä!” olen usein huokaissut itselleni ja koirilleni, kun niillä on ollut minulle selkeästi jotain asiaa. Usein tilanne ja koiran asia on selvinnyt, mutta joskus se jäänyt mysteeriksi. Koiran käyttäytymisellä on aina jokin syy, tiesin minä sitä tai en. Joskus tilanne ja viestintäkeinojen puute on tuntunut kovin epäreilulta, sillä koirani tuntuvat ymmärtävän minua loistavasti. Ne tietävät mitä aion tehdä seuraavaksi jo ennen kuin aloitan. Ne lukevat eleitäni pienimmästäkin sormen liikkeestä tai katseen suunnasta lähtien. Ne oppivat ja erottavat puheestani sanoja, jotka ennakoivat niille merkityksellisiä asioita. Ne haistavat ja kuulevat minusta asioita, joista en ehkä itsekään tiedä.

Olen aina halunnut oppia lisää näistä karvaisista perheenjäsenistäni, joiden käyttäytymisestä kiinnostuminen on määrittänyt koko elämäni suuntaa niin kotona, harrastuksissa kuin työelämässäkin. Haluaisin antaa koirilleni aina uusia ja parempia tapoja kommunikoida minun, hitaan ja välillä ymmärtämättömän, ihmisen kanssa.

Mitä enemmän olen tästä eläinlajista oppinut ja antanut mahdollisuuksia olla vuorovaikutuksessa kanssani, sitä vähemmän koirien ja minun välillä on ollut riitasointuja tai turhautuneita hetkiä. Olen nähnyt ja kuullut yhä pienempiä eleitä, kuiskauksia, ajatuksia ja oivalluksia. Arkeni koirien kanssa on vähitellen muokkautunut sujuvammaksi ja suhtautumiseni koiriin ja niiden käyttäytymiseen on muuttunut vuosien varrella niin paljon, että luulen koirien opettaneen minulle enemmän itsestäni ja ihmisenä kasvamisesta, kuin mikään muu koskaan. Matkan varrella olen ymmärtänyt, kuinka paljon on vielä opittavaa ja kuinka vähän me ihmiset vasta tiedämme.

Valitettavasti törmään edelleen ohjeisiin ja tilanteisiin, joissa huomiota hakevalle koiralle neuvotaan kääntämään selkä, koiran aloitteisiin leikkiä varotaan vastaamasta, pelkäävä koira neuvotaan jättämään pärjäämään omillaan tai kiihkeästi jo akuutistakin tarpeesta tai olotilasta kertovaa koiraa kielletään tai rangaistaan yrityksistään saada yhteys ihmiseen. Ihmiseen, joka ehkä äkillisesti jähmettyy ja hiljenee kuin muuri, joka ei vastaa, ei näe, ei kuule, ei auta!

Luulen näiden vanhojen neuvojen ja asenteiden kumpuavan usein siitä, että eläimen hallinnantunne ja mahdollisuus vaikuttaa tilanteisiin tai meihin koetaan pelottavana. Haluamme ehkä tarrautua jo virheelliseksi todettuun tietoon tai vanhoihin uskomuksiin, sillä ne ovat meille tuttuja ja turvallisia. Moni ei ehkä usko tai tiedä, että myös eläimelle voi opettaa vastauksen “ei juuri nyt”. Päätöstä emme voi ehkä perustella suomenkielellä, mutta yhtä kaikki voimme vastata koiran pyyntöihin myös muuten kuin vaikenemalla kuin muuri. Vaikenemisen lopputulos voi olla ärsyttävä tai jopa vaarallinen, jos emme voi tai osaa vastata koiralle, joka yrittää kertoa meille jotain. Olen usein myös kuullut näiden haitallisten neuvojen kokeilijoilta, että he ovat saaneet passiivisena hiljenevän koiran sijaan ensin kokea miltä hampaat, kynnet tai ainakin raikuva haukku tuntuvat.

Voin vastata koiralleni, että tänään ei ole enää uutta herkkupuruluuta tarjolla tai etten ehdi juuri nyt huomioida sitä, sillä kirjoitan joulukalenteriini miten se ylipäätään oppi pyytämään huomiotani noin ymmärrettävästi.
Voin kertoa koiralleni lenkillä, että tästä risteyksestä menemmekin nyt kotiin, vaikka se olisi saanut kertoa lenkkireitin suunnan ja tahdin viimeisen tunnin aikana. Voin vastata, että nyt en jaksa enää rapsuttaa lisää ja toivoisin sen jatkavan köllöttelyään itsekseen tai etten anna sen juoda yöpöydälläni olevasta vesilasista, vaikka eilen vastasinkin samaan pyyntöön myöntävästi. Vuorovaikutus koirani kanssa on meidän välistämme kommunikaatiota, jossa me molemmat olemme aloitteellisia, vaikutamme toisiimme ja (toivottavasti ainakin useimmiten) ymmärrämme toisiamme. Hyvä vuorovaikutus ei tarkoita, että vain minä päätän tai vain koira päättää mitä seuraavaksi tapahtuu. On ehkä syytä myös selventää, että kysymykseen kieltävästi vastaaminen on eri asia, kuin jostain käyttäytymisestä kieltäminen.

Voin siis opettaa koirani kysymään, ehdottamaan ja pyytämään, mutta voin myös opettaa mitä tarkoittaa ettei pyyntöä voi nyt toteuttaa vaikka olenkin kuullut sen. Selkäni kääntämällä sammutan yritykset kommunikoida kanssani tai muutan kuiskaukset huudoksi. Joskus vaatii myös rohkeutta oikeasti kuunnella mitä koiramme haluavat – entä jos vastaus ei miellytä meitä?
On totta, että vahvistamalla ja opettamalla koiralleni tapoja kommunikoida kanssani, se myös tekee aloitteita enemmän ja on itsevarmempi kertomaan minulle asioita. Mielestäni olisi kuitenkin äärettömän surullista, jos yritykset kommunikoida kanssani sammuisivat pois. Työni kautta olen myös nähnyt surullisia kohtaloita niille koirille, jotka eivät enää usko, että ihminen kuuntelee.

Aihe on laaja, joten palaan sen pinnalle takaisin hauskaan joulukalenteriini. Tähän sekä huomiseen julkaisuun olen kerännyt muutaman helpon tavan, joilla opettaa koirallesi keinoja kertoa sinulle asioita ja itsellesi ymmärtää koirasi viestejä. Kannustan perehtymään aiheeseen lisää ja kuuntelemaan tarkemmin parasta opettajaasi eli koiraasi.

Minulla on ollut koiria kahden vuosikymmenen aikana iso liuta ja vielä pidempään olen elänyt niiden parissa. Olen nähnyt ja ohjannut lukemattomia lemmikkikoiria, harrastuskoiria, kisakoiria ja työkoiria sekä niiden omistajia ja ohjaajia urani aikana. Silti merkittävin opettajani ihmisen ja eläimen välisessä vuorovaikutuksessa tuntuu olleen koira, jonka hain kotiin reilut kaksi vuotta sitten. Tämän yhteisen kielen löytyminen ei ole täysin sattumaa, sillä kyseinen koira on nykyisistä koiristani ainoa, jonka kanssa olen saanut aloittaa yhteisen matkamme jo sen ollessa pieni pentu. Olen voinut kannustaa ja tukea sitä alusta saakka kertomaan ihmisille asioita monin eri tavoin. Se ei tiedä millaista on, jos ei tule kuulluksi tai miltä tuntuu, jos yrityksistä kommunikoida ihmisen kanssa seuraa jotain ikävää.

Koira on tietenkin Kaski. Se on varmasti kaikille Koirankirjavaa seuraaville tuttu belgianpaimenkoira uros, joka näyttää hassulta karkeine karvoineen ja korvatupsuineen. Kaski osaa kertoa valtavan monta erilaista asiaa tai havaintoa minulle ja soveltaa taitojaan joustavasti uusienkin asioiden ilmaisemiseen. En aio listata tähän kaikkia niitä, mutta halusin käyttää Kaskia esimerkkinä siitä, että erilaisten apuvälineiden, kuten äänipainikkeiden lisäksi koiran tavat viestiä ihmiselle voivat olla varsin monipuolisia. Kaski käyttää viestintään ääntä, liikettä, kosketusta, katsetta sekä tassulla tömäyttämistä, jotta tunnen värähtelyn myös vastamelukuulokkeiden tai korvatulppieni läpi, joiden kanssa vietänkin usein pitkiä aikoja päivässä.

Kertova kuono

Kaski osaa tökätä ihmistä kuonollaan huomion saadakseen tai nojaa leukansa jalan päälle. Vielä useammin se kuitenkin käyttää kuonokohdennusta ilmaisemaan itseään kiinnostavia asioita. Se osaa hakea minut mukaansa ja osoittaa kuonollaan, että haluaisi pakastimesta aktivointilelun, kaapista puruluun, hoitolaatikosta harjan, suihkun hanasta vettä tai minut avaamaan jonkin oven huoneeseen, johon se haluaa. Muutamia asioita mainitakseni.

Olin ensin kouluttanut nenäkohdennuksen ja kohteen tuijottamisen noseworkin kohdehajujen ilmaisemista varten, joten käyttäytyminen tuli Kaskille tutuksi jo pienenä pentuna. Se harjoitteli ensin namin, namikupin ja sitten kongin tuijottamista sekä pitkäkestoista kuonokosketusta kosketuskeppiin ja kämmeneen. Näiden opittujen taitojen vuoksi oli myös todennäköistä, että se tarjoaisi niitä minulle myös muissa tilanteissa. Ensimmäisen kerran, kun se keksi tökätä kuonollaan ovea, lelulaatikkoa tai minua, olinkin valmiina vahvistamaan yrityksen antamalla sen tavoitteleman asian. Näin se oppi tarjoamaan kuonolla osoittamista ja tökkäämistä myös oma-aloitteisesti halutessaan jotain.

Kaski pyytää usein avaamaan itselleen ovia. Tämän takia tiedän, että se haistaa vieraassakin paikassa saunan jo monen oven takaa. Kaski nimittäin rakastaa saunan nuuskuttelua sekä saunomista (tosin sinne se pääsee vasta viimeisten löylyjen laskeuduttua ja oven ollessa auki). Saunassa Kaski kiipeää ylälauteille, nuolee ihmisten selät ja sitten käy makaamaan kuin aurinkoisella kivellä retkottava leijona. Vieraalle vuokramökille saavuttuamme Kaski pyysi päättäväisesti päästä ensin kodinhoitohuoneeseen, sitten kylpyhuoneeseen ja lopulta saunaan. Siellä se vietti pitkään nuuskutellen saunan lauteita joka suunnasta.

Myös kaapinovet ja laatikot aukeavat ihmisen avustuksella ja kaapeista taas löytyy erilaisia harjoja. Kaski pitää harjoista: tiskiharjoista, juuriharjoista, silikoniharjoista, hiusharjoista, rikkaharjoista ja ulkoharjoista. Se työntää kuonoaan harjaksiin ja harjailee niillä hampaitaan – kuitenkaan nyppimättä yhtäkään harjasta irti. Tiedän tämän, sillä olen uteliaan avoimesti antanut sen tutkia maailmaa, avannut sille ovia ja vastannut moneen pyyntöön tutkia harjoja myöntävästi – vessaharjaa ja hammasharjoja lukuunottamatta! Niiden tutkimispyyntöjen kohdalla olen vastannut Kaskille, ettei niitä ole tarjolla ja se on rennosti jättänyt kyseiset harjat rauhaan – onhan sillä monta muuta harjaa, joiden tuntumaa ja hajuja tutkiskella.

Moni arjen kommunikointiin liittyvä taito on muodostunut ilman, että olisin suunnitellusti kouluttanut sen koiralle. Mitä taitavampi olen ollut kuuntelemaan koiraa ja huomaamaan pienemmätkin yritykset kommunikoida kanssani, sitä nopeammin ne ovat vahvistuneet. On upea hetki nähdä miten koiralle valkenee, että ihminen huomaa sen tarpeen saada puruluu kaapista vain pienen vilkaisun perusteella eikä sen tarvitse enää purra, haukkua, kaataa vesikuppia, varastaa tavaroita, raapia lattialistaa tai riepotella sohvatyynyä saadakseen ihmisen huomion – mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Kysyvä katse

En opeta koirilleni tarkoituksella katsekontaktin ottamista, mutta ehkä arvaattekin, että Kaski oppi tämän taidon silti ja käyttää sitä sujuvasti. Vahvistan kuitenkin kontaktin ottamista minuun ruhtinaallisesti, mutta silloinkin enemmänkin huomion kiinnittämistä minuun kuin silmieni katsomista. Koen, että moni hieno hetki ja toivottu käyttäytyminen jää vahvistamatta, jos odotan koiran kääntävän katseensa silmiini saakka, vaikka se olisi jo suunnannut huomionsa minuun. Etenkin, jos kasvoni ovat kovin paljon korkeammalla kuin koiran silmät. Katseen suunnalla kuitenkin kommunikoimme koirieni kanssa paljon ja osoitamme toisillemme meitä kiinnostavia asioita.

Kaski nostaa usein hassut kulmakarvansa ylös ja möllöttää suoraan sieluuni isoilla ja ilmeikkäillä silmillään kuin pieni ihminen, joka on pukenut koiranaamion kasvoilleen. Ihminen se ei kuitenkaan ole. Silmiini katsomisella se yleensä hakee huomioni, jotta voi ohjata sen haluamaansa suuntaan. Katsomalla minua se on saanut minut katsomaan itseään. Käyttäytyminen on vahvistunut, koska Kaski on saavuttanut sillä tavoittelemiaan asioita.

Kun ihminen ei näe

Kaski käyttää kommunikointiin ensisijaisesti katsetta ja ääntä, mutta se myös tietää milloin minä en näe tai kuule sitä. Yleensä molemmat kriteerit täyttyvät, kun minulla on vastamelukuulokkeet korvillani ja katse kännykässä – silloin en niin sanotusti ole tavoitettavissa. Siinä missä yksi koiristani tuo tässä tilanteessa kostean kuononsa kämmeneeni, niin Kaski on opetellut käyttämään värähtelyä. Se tulee makaamaan sänkyyn viereeni ja tömäyttää tassullaan ensin aivan hiljaa ja sitten tarvittaessa lujempaa, jos en heti huomaa patjan värähtävän tömäyksen takia. Olen kuitenkin niin herkistynyt huomaamaan Kaskin tömäyksen, että sen ei tarvitse enää edes nostaa tassuaan patjasta. Se lähinnä työntää sitä nopeasti syvemmälle patjaan ja minä käännän katseeni Kaskiin. Yleensä tämä tapahtuu iltaisin, kun olen uppoutunut selaamaan kännykkääni ja Kaski haluaa minun osallistuvan unilelun etsintään tai se haluaa maistaa olisiko yöpöydälläni olevassa kupissa parasta vettä. Kaski onkin aikamoinen vesihifistelijä: se osaa pyytää vieraankin asunnon suihkusta vettä juotavaksi suoraan hanasta.

Herkkä haukahdus vai merkitsevä urina

Ääntely on koiralle luonnollista viestintää. Koiran ääntely murinan, haukkumisen, vinkumisen ja muun äänen muodossa on tärkeä osa koiran käyttäytymistä. Moni koira on myös oppinut, että jos ihmisen huomioita ei saa käännettyä itseensä hienovaraisesti, niin ainakin jonkinlaisen reaktion voi saada napakalla haukahduksella. Palaan jälleen vertaukseeni hiljaisesta muurista, josta et tunnu saavan mitään reaktiota vaikka kuinka yrität. Silloin huonokin huomio toimii vahvisteena ja on ehkä jopa helpottavaa tulla vihdoin kuulluksi ja nähdyksi sitkeiden yritysten jälkeen, vaikka tilanne ei ehkä olisikaan monelta muulta osin miellyttävä.

Haukku tai ääni onkin kätevä tapa kertoa asioita, jos koira ei ole ihmisen näkyvissä tai ihminen ei huomaa koiraa. Myös tähän voimme käyttää jotain opittua taitoa. Kaski harjoitteli ensin temppuna pitämään matalan äänen, joka muistuttaa kirjoitettuna ehkä eniten sanaa “uuuuu”. Se ei kuulosta juurikaan murinalta, mutta kutsun sitä nyt merkitseväksi urinaksi. Kaskin opittua urisemaan “uuu”, tein mielenkiintoisen havainnon: Kaski käyttää nyt urinaa mielummin kuin koskemista. Ensisijaisesti se katsoo minua merkitsevästi, jonka jälkeen se siirtyy urinaan tai tömäytykseen ja vasta näiden jälkeen kertovaan kuonoon. Tilanne vaihtelee hiukan, sillä koskemista tulee yleensä ensin silloin, jos Kaski haluaa syliini tai tulla rapsutuksille eli fyysisesti koskettamaan minua. Monesti havahdunkin ajatuksistani siihen, että jostain kuuluu aivan hiljaistakin hiljaisempi “uuu” ja pian huomaankin, että pöydän alla minua tuijottaa karvainen otus.

Kuten kerroinkin, niin Kaski usein hakee minut ensin ja vie sitten haluamaansa paikkaan. Yksi koiristani kuitenkin käyttää haukahdusta saadakseen minut kiinnostavan asian luokse. Kyseessä on topakka Espanjalainen rescuekoiramme Ava, jonka haukahduksesta tiedän saman tien onko kyseessä oven alle vierinyt namipala, pyyntö avata makuuhuoneen ovi nukkumista varten vai nälkäisen hobitin kommentti toisesta aamupalasta.

Leikitäänkö?

Moni koira oppii nopeasti tarjoamaan lelua ihmiselle halutessaan jahdata, repiä, vetää tai pallotella sillä. Vanha rottweilerini houkutteli myös jokaisen koiran taitavasti vetoleikkiin kanssaan tarjoten toiselle koiralle erilaisia esineitä ja leluja, kunnes se sai toisen mukaansa köydenvetoon.

Kaski on mestarileikkijä! Sillä on valtavasti erilaisia leikkejä, kokeilevaa ja vaihtelevaa leikkisää käyttäytymistä sekä paljon erilaisia leluja, joihin jokaiseen liittyy omanlaisensa leikki tai käyttäytyminen. Se on oppinut pyytämään erilaisia leikkejä erilaisilla eleillä sekä eri leluilla. Pienellä vihreällä lelulla se pyytää hiirileikkiä, jossa lelu vipeltää jaloissa ja pitkin sänkyä. Välillä se haluaa vain katsoa vipeltävää lelua ja silloin se yleensä tuo “hiiren” minulle ja minä laitan sen sukeltelemaan peittojen alle ja vipeltämään Kaskin jalkojen yli. Narupallolla leikitään jahtaus- ja vetoleikkejä (ja moni tässä leikeiksi kutsumistani toiminnoista onkin osa metsästyskäyttäytymistä) tai pallon piilotusta, unilelu pitää heittää suuhun kerran tai kaksi ja niin edelleen.

Kaikista mielenkiintoisin lelu on kuitenkin harmaa kettu. Sillä Kaski ei nimittäin oikein jaksa leikkiä. Jos ehdotan ketun kanssa leikkimistä, niin Kaski käy hakemassa minulle mieluisamman lelun lelulaatikosta tai lattialta. Kettua Kaski kuitenkin tulee kokeilevasti tarjoamaan tilanteissa, joissa en yleensä ehdi leikkiä tai jos olen jo kieltäytynyt leikistä. Tämä on esimerkiksi hetki, kun teen keittiössä ruokaa tai töitä koneella. Tilanne on mielestäni niin hauska, että usein käytän pienen hetken leikkiin ilahduttaakseni Kaskia ja jälleen yritys kommunikoida kanssani oli hedelmällinen.

Kaskilla on myös runsaasti erilaisia leikkejä ilman leluja, joita se osaa pyytää erilaisin tavoin. Löydämme uusia yhteisiä leikkejä myös jatkuvasti lisää. Olen erityisen tyytyväinen sen monipuoliseen leikkivarastoon.

---

Apuvälineet kommunikoinnin tukena

Erilaiset apuvälineet kuten äänipainikkeet, soittokellot, kuvakortit tai -laatat toimivat loistavana tapana lisätä ja helpottaa koiran ja ihmisen välistä kommunikointia. Apuvälineillä koiran voi opettaa kertomaan muutamista perustarpeistaan, kuten tarpeesta päästä ulos, saada huomiota, ruokaa tai leikkiä. Taidot voi viedä myös hyvinkin yksityiskohtaisiin pyyntöihin esimerkiksi isomman äänipainikevalikoiman avulla.

Myöhemmin tällä viikolla tutustumme erilaisiin apuvälineisiin!

---

Tänään virikkeitä onkin tarjolla sinne hihnan toiseen päähän eli teille ihmisille!

Opiskele tänään jotain uutta tietoa, jonka avulla ymmärrät koiraasi ja sen käyttäytymistä paremmin, osaat kouluttaa sitä taitavammin tai ottaa sen tarpeet huolellisemmin huomioon. Koirasi hyötyy sinun tiedoistasi ja taidoistasi valtavasti. Koirasi käyttäytymiselle on aina jokin syy eikä koira osaa kiukutella, kostaa, osoittaa mieltään, uhmata sinua tai kantaa kaunaa. Ymmärtämällä koiraamme, sen lajityypillistä käyttäytymistä ja tarpeita, on meidänkin helpompi suhtautua siihen ymmärtäväisemmin ja auttaa ja opettaa sitä elämään tasapainoista elämää ihmisten kanssa.

Lukuvinkkejä kotimaisista kirjoista

Tulossa

Herättikö aihe ajatuksia tai kysyttävää? Jätä kommentti Instagramissa luukun julkaisun alle tai laita minulle yksityisviesti!