Luukku 21

Nenänavigointi lempeällä esteradalla

Koiramme ovat eri kokoisia ja ikäisiä ja niillä voi olla erilaisia erityistarpeita tai terveydentilaan liittyviä rajoituksia. Moni koira pitää hyppimisestä, kiipeilystä, tasapainoilusta ja juoksemisesta, mutta erilaisten esteratojen hyppiminen ei sovi kaikille eikä etenkään sisälle rakennettavaksi, jos alustana on kova ja liukas lattia.

Tänään suunnittelemmekin lempeän ja helpon esteradan, jonka voit tehdä koirallesi sisälle tai pihalle. Nenänavigointi eli namivanan seuraaminen rauhallisesti esteradan läpi tarjoaa koiralle mahdollisuuden keskittyä nuuskuttelun lomassa kehonhallintaan ja erilaisiin pintoihin. Tavoitteena on, että esterata on turvallinen, koira ei liukastele radan aikana eikä sen vauhti kasva juoksemiseksi.

Asettele lattialle matalia esteitä ja alustoja. Esteet voivat olla esimerkiksi tyynyjä, puomeja, tasapainotyynyjä, koiran petejä, matalia laatikoita tai rullalle käärittyjä peittopötköjä. Aseta koiran herkkuja jonossa esteiden yli. Herkkujono voi kulkea esimerkiksi pöydän alta, erilaisten alustojen yli tai toiseen huoneeseen. Anna koiran seurata herkkuvanaa omaan tahtiinsa. Esteet voit asettaa niin, että koira voi halutessaan kiertää ne. Jos koiran vauhti kasvaa tai se alkaa juosta esteradalla, laita herkkuja tiheämpään jonoon ”jarruiksi”. Älä hoputa tai kiritä koiraa, vaan liiku ja juttele itsekin rauhallisesti tai istu seuraamaan koiran puuhia.

Ideoita esteradalle

• tasapainotyynyt
• patjat
• jumppamatot
• stepperi ja korokkeet
• tyynyt, sohvatyynyt
• peittokasat ja rullat
• pesuvadit
• pahvilaatikot
• pöydän alitus
• sohvalle kiipeäminen
• puomit jonossa
• erilaiset pressut ja alustat
• tyynyt, joiden päälle on levitetty viltti

Ulkona lempeän esteradan voi rakentaa esimerkiksi matalista lumivalleista. Tee lumikasoista niin matalia, että koira saa nostella niille jalkojaan, mutta ei joudu hypätä ja ponnistaa voimakkaasti. Voit tehdä kasoihin lumesta ns.luiskan, jotta koira voi kiivetä ylös ja alas ilman hyppäämistä. Lumiseen pihaan voi aurata myös polku-uria lumikolalla ja asetella herkkujonon kulkemaan pitkin lumipolkuja.