Nappaa koirallesi päivän virikeidea Koirankirjavan joulukalenterista!

Luovaa leikkiä
Tiistaina pidetään muskari.
Tällä viikolla joulukalenterista löytyy ideoita yhdessäoloon ja leikkimiseen. Tänään pidetään koiran kanssa muskari eli koira pääsee tuottamaan erilaisia ääniä leikkien ja koulutustehtävien avulla.
Muskarissa koira pääse itse tuottamaan ja säätelemään erilaisten äänien määrää. Äänten tekeminen on hauska koulutustehtävä tai ruokintavirike, joka tarjoaa koiralle myös erilaisia aistikokemuksia, ongelmanratkaisua ja voi jopa kehittää koiran itsevarmuutta erilaisia ääniä kohtaan!
Muskari on ajankohtainen myös uudenvuoden paukkeen lähestyessä. Koiran omatoiminen äänien tuottaminen voi auttaa peittämään alleen ja viemään huomion ulkoa kuuluvista äänistä, jos tehtävä on koiralle ennestään mielekäs ja tuttu. Huolehdi, että pauketta pelkäävällä koiralla on turvallinen tila, jossa verhot ovat kiinni ja hyvästä äänieristyksestä huolehdittu parhaasi mukaan. Lisäksi tilassa voi olla muuta ”taustahälinää” soimassa, kuten koiralle tuttu soittolista, radiokanava tai televisio. Näiden lisäksi koiraa voi auttaa keskittyminen paukkeen sijaan muihin ääniin, kuten näihin muskarin tehtäviin tai muihin mielekkäisiin puuhiin, jos koira jännittää tai ihmettelee ulkoa kuuluvia ääniä vähän.
Ideoita muskariin

Äänivati
Äänivadin voi kasata esimerkiksi pesuvatiin tai laatikkoon, jonne laitetaan erilaisia koiralle turvallisia rapisevia, kiliseviä ja kolisevia esineitä, joiden sekaan ripotellaan ruokaa tai leluja.
Koira saa itse säädellä äänten määrään tonkimalla tavaroita.
Valitse äänivatiin koiralle turvallisia ja riittävän suuria esineitä. Ääniherkälle koiralle aluksi materiaalia, josta ei kuulu kovia ääniä tai kolinaa. Äänivadin avulla koira voi tottua ääniin ja saada itsevarmuutta, mutta se toimii myös hauskana puuhana ääniin tottuneelle koiralle.
Ideoita äänivatiin:
• metallirasiat ja –mukit
• muovipullo, jossa kiviä tai riisiä sisällä
• muovimukit ja tavarat
• rapisevat materiaalit
• pakasterasia, jonka sisällä metalliesineitä
• isot metallilenkit nipussa
• isot kellot ja kulkuset, karhunkello

Äänikeilat
Äänikeilaamisessa koira opetetaan kaatamaan rahisevia pulloja kuonollaan tai tassuillaan. Keiloja voi tehtävän edetessä olla koiralle tarjolla useita!
Äänikeilan voit tehdä laittamalla riisiä tai hiekkaa muovipullon sisälle.
Aloita pullon kaatamisen harjoittelu tyhjällä ja kevyellä pullolla. Voit hyödyntää tehtävässä tassulla läpsäisemistä tai kuonokosketusta, jos koira osaa tehtävän ennestään. Voit myös lähteä palkkaamaan koiraa siitä, jos se on kiinnostunut tai edes vilkaisee pulloa. Kevyt pullo lähtee kaatumaan pienestäkin kosketuksesta ja sen avulla pääsette helposti alkuun kumoamistehtävässä.
Kun koira osaa kaataa tyhjän pullon, voit lisätä sinne täytteeksi riisiä tai hiekkaa. Laita pulloon aluksi vain vähän täytettä ja aseta pullo pehmeälle alustalle, kuten paksulle matolle tai viltille, jotta koira ei säikähdä rapisevaa ääntä pullon kaatuessa. Lisää vähitellen pulloon täytettä, kun koira osaa kumota pullon varmasti ja käyttää kaatamiseen hieman voimaa.
Tehtävän sujuessa voit lisätä pullojen määrää ja laittaa niihin erilaisia täytteitä! Koira voi keilata pulloja ja saada aikaan rahiseviä ja ropisevia ääniä.

Tamburiini
Tamburiinissa koira saa kilistellä kelloja ja kulkusia!
Tarvitset
• isoja kulkusia tai kelloja
• vahvaa nyöriä tai nauhaa
Pujota nauhaan ensin 1-2 kulkusta. Aloita koulutus vahvistamalla tassulla koskemista kämmenelle. Ota sitten nauha käteesi ja anna sen roikkua hieman yli kämmenestäsi. Palkkaa koira, kun se tarjoaa tassun antamista tai tassulla koskemista käden suuntaan.
Seuraavaksi tiputa nauhaa pidemmälle kädestäsi ja nosta kämmentä ylöspäin. Palkkaa koira, jos se nostaa tassua, mutta ei vielä koske tassulla kämmeneesi asti. Yritä tuoda nauha ja kulkuset helposti koiran saataville, jotta se osuisi nauhaan ennen kättäsi. Tuo nauha vähitellen pidemmäksi ja kätesi ylöspäin, niin että nauha roikkuu koiran tassun edessä ja koira nostaa tassua nauhaa ja kulkusia kohti. Tämän onnistuessa voit palkata koiraa sen osuessa nauhaan, niin että kulkuset heilahtavat.
Voit nyt lisätä kulkusten määrää. Koiran osatessa nostaa tassua nauhaa kohti, voit halutessasi siirtää nauhan pois kädestäsi ja roikkumaan esimerkiksi ovenkahvaan.
Tamburiinin soittamista voi harjoitella myös muilla tavoin. Nenäkosketusta opettaessa voit solmia kulkusista nipun, jota on helppo heilauttaa kuonolla tökkimällä. Voit myös kiinnittää kulkuset esineeseen, jonka koira voi ottaa suuhun ja tuottaa ääntä nostamalla, liikuttamalla ja tiputtamalla esinettä!

Marakassi
Marakassin ravisteluun voit tehdä rapisevan soittimen itse tai ostaa koiralle esimerkiksi vauvaosastolta imukupilla lattiaan kiinnittyvän helistimen.
Koira voi heiluttaa helistintä tai marakassia joko tassullaan tai ottamalla irrallisen helistimen suuhun.

Lattiaan kiinnitettävää imukuppihelistintä on helpointa heilutella tassulla. Jos koira osaa antaa tassua tai läpsäistä tassulla kämmentä, voit ensin aloittaa harjoittelun niin, että tuot kämmenen helistimen päälle tai eteen ja palkkaat koiran tassun nostamisesta kämmenenelle. Seuraavaksi voit antaa kätesi heilahtaa, jotta helistin liikahtaa yhtä aikaa koiran osuessa kämmeneesi. Siirrä seuraavaksi kämmen helistimen taakse, jotta koira osuu ensin helistimeen yrittäessään läpsäistä kämmentäsi. Tämän sujuessa voit vähitellen jättää kämmenen pois ja palkata koiraa pienistäkin yrityksistä läpsäistä tai nostaa tassua helistintä kohti.

Voit opettaa koiran myös ottamaan lasten marakassin suuhun tai pyörittämään sitä tassuillaan lattialla. Valitse soitin, joka on koirasi kokoon ja suuhun riittävän suuri. Erilaisia lasten marakasseja saa puisina sekä muovisina. Jos koirasi osaa ottaa tavaroita tai kapulan suuhun, voit hyödyntää tätä taitoa tai opettaa marakassin läpsimisen tassulla samaan tapaan, kuin imukuppihelistimen heiluttelun.

Muut soittimet
Koiralle voit opettaa myös monia muita lapsille tarkoitettuja äänipelejä ja soittimia, joissa on koirasi kokoon nähden sopivan kokoiset painikkeet! Tähän tarkoitukseen käy esimerkiksi vauvojen piano tai erilaiset lelupöydät.

Koirien äänilelut
Markkinoilta löytyy myös paljon koiranleluja, joista kuuluu leikkiessä erilaisia ääniä. Näitä aistileluja esiteltiin esimerkiksi luukussa 13.
Millaisia muita muskarileikkejä olet koirasi kanssa tehnyt tai toteutitko jonkin luukun ideoista?
Ota kuva tai video ja tägää @koirankirjava julkaisuun instagramissa!
